Viimeisen neljän kuukauden aikana on tullut pyöräytettyä jos jonkinmoisia soseyhdistelmiä vauvalle. Alkuun pakastin jääpalakuutioihin kasvis- ja liha/kalasoseita ja yhdistelin niitä sulatusvaiheessa erilaisiksi kombinaatioiksi. Nykyään on tullut tehtyä pääasiassa pieniin minigrippusseihin valmiita soseyhdistelmiä, kun neidin ruokahalu on kasvanut ja annoskoko sen myötä. Meillä ei todellakaan syödä pelkkää itsetehtyä ruokaa, vaan noin puolet lounaista ja päivällisistä tulee valmisruokapurkeista. Pikkukokki on aina syönyt hyvällä ruokahalulla valmissoseita, äidin tekemät ovat alkaneet vasta viime aikoina maistua paremmin, kun ruoka saa jo olla vähän rakeisempaa.

Tässä kolme pikkukokin suosikkisosetta:

- bataatti-kvinoa
- herne-kesäkurpitsa
- jauheliha-tomaattikeitto

(Kahteen ensimmäiseen lisään yleensä pakkasesta jääpalakuutiollisen jauhelihaa, kanaa, kalaa tai possua.)


Herne-kesäkurpitsasose
1 kesäkurpitsa
2 dl herneitä (pakaste)
5 dl vettä
1 rkl persiljaa hienonnettuna

Kuori ja paloittele kesäkurpitsa. Kiehauta vesi ja pane kesäkurpitsapalat sekä herneet kattilaan. Anna kypsyä pehmeäksi noin 10 minuuttia. Kaada ylimääräinen vesi pois. Lisää persiljasilppu ja soseuta tasaiseksi.


Jauheliha-tomaattikeitto
1 porkkana
1 palsternakka
1 valkosipulinkynsi
1 prk (n. 300 g) tomaattimurskaa
5 dl vettä
1 tl kuivattua timjamia
100 g valmiiksi keitettyä jauhelihaa

Kuori ja pilko porkkana, palsternakka ja valkosipulinkynsi. Laita kattilaan ja lisää joukkoon tomaattimurska ja vesi. Mausta timjamilla. Keitä n. 20 minuuttia, kunnes vihannekset ovat kypsiä. Lisää valmiiksi keitetty jauheliha (ohje alla) ja keitä vielä pari minuuttia. Soseuta.

Jauhelihasose
250 g vähärasvaista jauhelihaa
2 dl vettä

Kuumenna vesi kattilassa. Lisää joukkoon liha. Painele lihaa puuhaarukalla niin, että seoksesta tulee ryynimäinen. Hauduta kannen alla vähintään puoli tuntia.

Keitosta ylijäävän jauhelihan voit soseuttaa monitoimikoneella tai tehosekoittimella. Kun liha on ensin hienonnettu, lisää vettä pienissä erissä, kunnes saat sopivan löysän seoksen. Pakasta lihasose jääpalakuutioihin.

Ilmassa on matkakuumetta. Polttavaa matkakuumetta.

Viimeisestä rantalomasta on kulunut kohta kaksi vuotta. Pitkän ja pimeän talven jälkeen hinku etelän aurinkoon on kova, vaikka Suomen kevät alkaakin näyttää kohta parhaita puoliaan. Reissusuunnitelmat käyvät meillä kuumina, sillä tarkoitus on lähteä matkaan lähiviikkoina. Suuntana etelä-Eurooppa ja oikein perinteinen valmismatka perhehotelleineen, oppaineen ja tervetulotilaisuuksineen. Tällä kertaa mukana kun on tuo pieni pallontallaaja. :)

Nyt kyselisinkin teiltä hyviä vinkkejä vauvan kanssa matkaamiseen. Onko jotain lentomatkoihin, matkatavaroihin, aurinkoon, hotellielämään tai muuhun mahdolliseen liittyvää, mitä olisi hyvä huomioida alle 1-vuotiaan kanssa matkustaessa? Mitä mukaan, mitä ei? Kannanko kaikki korvikemaidot ja sosepurkit Suomesta vai luotanko että paikan päältä löytyy? Miten valmistautua lentomatkoihin? Pitääkö se nappula suojata koko ajan auringolta pitkähihaisilla vai voiko pukeutua sortseihin? Muita babyn rantalomavinkkejä?

Tällä hetkellä valmistautuminen siinä pisteessä, että hellehattu ja uv-uimapuku löytyy. Seuraavaksi kauppaan ostamaan aurinkorasvaa suojakertoimella 50. Sitä kun joutuu käyttämään alkuloman myös tämä paloherkkä äiti-ihminen... :)

Pikkukokki on istunut ruokapöydän ääressä jo kolmisen kuukautta. Hankimme hänelle suositun Stokken Tripp Trapp -tuolin, sillä tuntui hyvältä vaihtoehdolta hankkia tuoli, joka kasvaa lapsen myötä ja palvelee useiden vuosien ajan. Nämä ensimmäiset kuukaudet Stokke on ainakin toiminut erinomaisesti. Sitä on koeteltu jo lusikasta lentävillä puuropommeilla, ensimmäisen hampaan aiheuttamilla järsintäsessioilla sekä rytmiä voimakkaasti paukuttelevalla pikkujalalla. Tuoli ei kaadu, vaikka pikkukokki kuinka työntelisi sitä jaloilla pois pöydän äärestä. Myös pehmuste on käynyt pesukoneen kautta ja puhdistui ihan uuden uutukaiseksi, vaikka sen pinnalla oli useamman viikon ajan kovettuneita marjasoseläikkiä.

Pöydälle hankimme KG Designin Pilvi ruokailualustan. Arvuuttelin hieman tilatessa, onko musta pilvi liian synkkä vaihtoehto pikkuiselle. Olen värivalintaan kuitenkin oikein tyytyväinen sillä se sointuu hyvin yhteen syöttötuolin pehmusteen kanssa. Pilvi-ruokailualusta on silikoninen ja konepesun kestävä, joka on iso iso plussa. Se on helppo heittää astioiden mukana koneeseen. Alusta pysyy (ainakin periaattessa) hyvin paikallaan pöydällä, samoin kuin astiat sen päällä. Kaikesta kiinnostunut kahdeksankuukautinen toki keksii viskoa ruokailualustaa pitkin pöytää ja tiputtaa sen lattialle noin seitsemän kertaa jokaisen aterioinnin aikana.

Pilvi-alustan hinta on noin 15 euroa, joten hinta-laatusuhteeltaan se on erinomainen. Voipi olla, että hankkiessamme uuden pöydän, joudun ostamaan toisen ruokailualustan ainakin hetkeksi. Pilvi ei suojaa pöydän reunakulmaa, joka on saanut pikkukokin lusikkakädestä jo aikamoista osumaa. Vanhalla pöydällämme ei ole niin väliä, mutta uuteen en toivoisi samanlaisia koloja. Pilvi toimii ehkä parhaiten hieman isommalla lapsella, joka osaa jo keskittyä pelkästään syömiseen eikä opettele samalla hakkaamis- ja heilutteluliikkeitä.

Nätti se on ja blokkaa isoimmat ruokatahrat pöydältä tosi hyvin. Tällaisethan voisi hyvin hankkia meille aikuisillekin. Saataisiin oikea pilvitarha pöydän ympärille! :)

Okei. Välillä taas vähän babyjuttuja. Pakko kirjoittaa näitä, kun kokkaamaan en ole ehtinyt. Kaupassa käymme nykyään melko lailla vakiolistalla: leipä, maito, juusto, leikkele, karjalanpiirakoita, rahkaa, kasviksia. Joku nopea lounashässäkkä minulle ja pikkukokin ruokatarvikkeet. Siinäpä se. Pitäisi koittaa vähän aktivoitua noiden iltaruokien suhteen, alkaa variaatiot lämpimistä ja kylmistä voileivistä tulla jo korvista ulos...

Eipä sillä, kyllä meidän vauva antaa nykyään jo touhuta keittiössä (taitaa siis kokkaamattomuudessa olla kyse vaan laiskuudesta, ei niinkään ajasta). Neiti istuu ylpeänä Tripp Trapp -tuolissaan ja viskoo tavaroita pöydältä lattialle samalla kun katselee muun perheen touhuja. Selma-hauvakin on oppinut, että syöttötuolin juurella on tuottoisin paikka metsästää ruokaa. Ainakin maissinaksuja pikku-tirppamme on jo syöttänyt tyytyväisenä suoraan koiralle suuhun. Ylettyy juuri sopivasti pöydän äärestä koiran kuonolle.


Kiinteitä ruokia syömme neljä kertaa päivässä ja viides on juurikin tuloillaan. Ruoka maistuu seitsemänkuiselle tyllerölle vaihtelevasti, välillä erinomaisesti ja välillä taas ei. Ja silloin kun ei, niin kyllä saa olla jos jonkinmoista lelua ja laulua syöttöhetkessä mukana, jotta suu aukeaa. Pääasiallisesti pikkukokki on kuitenkin ollut kaikkiruokainen maistelija, jolle yökkäyksiä ovat aiheuttaneet ainoastaan banaani ja kiivi. Maito maistuu edelleen, mutta äidin iloksi tissillä viihdytään yhä harvemmin ja lyhyemmän aikaa. Toisaalta huomaan tuntevani hieman haikeuttakin imetyshetkien vähentyessä. Enpä olisi alkuaikojen imetysmaratonien aikaan uskonut mutta näin vaan on. Apua, miten aika kuluu nopeaan, kohta se jo juo kokista ja käy sylissä vaan kääntymässä!

Yöllä neiti tankkailee oikeastaan enää vain kerran, joskus kaksi, mikä on erittäin jees. Läpiyön unia odotan hartaasti, sillä tuntuu etten ole nukkunut kokonaisia öitä sitten kirpun syntymän. Toisaalta yösyöttöjen lopettamisella ei ole mikään kiire, katsotaan nyt ensin että saadaan nuo viisi päiväateriointia sujumaan mallikkaasti. Ehkä ne yöheräämiset siitä poistuvat ihan itsekseenkin (terv. toiveikas äiti-ihminen)...

 
Joulun ja vuodenvaihteen pitkien pyhien jälkeen vauva-arki on alkanut taas rullata tuttuun tapaan ja kalenteri täyttyy mammatreffeistä, muskarista, vauvauinnista ja kyläilyistä. Välillä pidetään kotipäiviä, jolloin vauva nukkuu pitkiä unia parvekkeella ja äiti pesee pyykkiä ja röhnöttää sohvalla. Leikitään lattialla, opetellaan istumista, luetaan loruja, kikatetaan sänkyä pedattaessa ja odotetaan iskää saapuvaksi töistä. Käydään kaupassa ja tehdään ruokaa. Perusarkea siis, mutta ei kuitenkaan. Jokaisessa arkipäivässä kun on nykyään pala aurinkoa.

Meidän oma neiti Aurinkoinen <3


Tässäpä siis meidän kuulumisia lyhykäisyydessään. Huomiselle on suunnitteilla erittäin hyvältä kuulostavan arkiruokareseptin testaaminen ja viikonlopulle jotain leipomuksia. Hurraa, takaisin keittiöön! Kokkaan toisella kädellä ja toisella nostelen niitä viskeltyjä tavaroita lattialta takaisin neidin kätten ulottuville. Äiti pystyy niin moneen.

Sosekokeilut ovat startanneet! Tervetuloa lentävät lusikat, sottuiset suunpielet ja tahmaiset tassut!

Vauvan kiinteiden ruokien aloitus on jonkinasteista salatiedettä, sanon minä. Virallisten ohjeistusten mukaan vauvaa on hyvä täysimettää kuuden kuukauden ikään saakka, mutta samalla neuvotaan, että kiinteitä ruokia kannattaa alkaa maistelemaan 4-6 kk ikäisenä. Öööö, siis täysimetänkö vai annanko soseita? Neljäkuukautisneuvolassa otin asian esille ja kysäisin innokkaasti, että mites ne kiinteät ruoat, joko aloitetaan. Neuvolatäti (ei vakkaritätimme vaan poikkeuksellisesti eräs toinen) katsoi minua hölmistyneenä ja tokaisi tiukasti: "Onko sinulla jotain syytä aloittaa jo soseet?" "-No ei kai, muttakun olin kuvitellut että tässä pian...pitäisi alkaa...vähän...maistelemaan", minä sopersin koko ajan heikkenevällä äänellä. "-Ei 4-kuukautiselle ole mikään tarve alkaa antamaan soseita, jos rintamaidolla kasvaa noin hyvin", totesi neuvolatäti. No se siitä, jatketaan siis täystissittelyä vielä kuukausi, tuumin.

5-kuukautisneuvolassa olimme saaneet juuri ja juuri tervehdykset heitettyä ja mitä kuuluu -lauseet vaihdettua, kun neuvolatäti (tällä kertaa oma vakituinen tätimme) jo kysäisi, että jokos olette aloittaneet kiinteiden maistelut. Minä siihen selitin, että "viime kerralla sain vähän sellaisen kuvan, että vielä ei tarvitse kun tuota rintamaitoa niin hyvin riittää". -"No mutta nyt sitten vaan reippaasti maistelemaan, kyllä nyt on jo aika", totesi vakkaritätimme ja kehotti lisäämään nopeallakin tahdilla uusia makuja ja maistelukertoja vauvan ruokarytmiin.

Että ymmärrä tuosta nyt sitten. 4-kuukautisneuvolassa olin aivan liian aikaisessa asian kanssa, mutta 5-kuukautisneuvolassa tuli jo olo, että mitenkä me näin myöhään vasta aloitetaan kiinteiden maistelut. Huono äiti -syndrooma ilkkui päässäni, että vauvanihan lähestulkoon nääntyy nälkään, kun on joutunut pelkällä rintamaidolla elämään viime viikot.


Nyt on kiinteiden maistelu siis meillä aloitettu ja ensimmäiseksi mauksi valikoitui porkkana. Sose on maistunut neidille yllättävän hyvin, suu avautuu jo lusikan lähestyessä ja porkkanaa mussutetaan suhteellisen neutraalilla ilmeellä. Osa soseesta purskahtaa ulos suusta, mutta pari lusikallista näyttäisi päätyvän mahaankin saakka. Seuraavaksi ajattelin testata perunaa ja sitten ehkäpä kukkakaalia ja bataattia. Kasvissoseet haluaisin tehdä ainakin näin aluksi pääasiallisesti itse ja luottaa kaupan valmisruokiin vain reissu- ja hätätilanteissa. Ensi viikolla lisäämme päivärytmiin toisen ruokailukerran, jolla maistellaan sitten hedelmäisiä soseita. Niissä mennään varmaankin enemmän kaupan soseilla. Kehuja ja vinkkejä hyvistä soseista otetaan ilolla vastaan!

Reilu neljä kuukautta vauvaelämää on takana. Neljä kuukautta jo, uskomatonta! Toisaalta aika on hurahtanut ohi ihan vilauksessa, toisaalta se on sisältänyt piiiiitkiä päiviä, tunteja ja minuutteja. Elämää ennen Kirppua on vaikeaa enää edes muistaa. Neidistä on tullut täysvaltainen perheenjäsen, jonka mukaan päivät pyörivät. Syödään, nukutaan, seurustellaan, vaihdetaan vaippaa, nukutaan, syödään, ihmetellään ympäröivää maailmaa... Pieniä asioita, mutta samalla niin suuria.


Nämä neljä kuukautta ovat tuoneet eteen paljon uutta ja ihmeellistä. Kirppumme on muun muassa

• matkustanut kaksi kertaa junalla Turkuun
• ja autolla useammankin kerran
• oppinut hymyilemään koko aurinkoisella naamallaan, nauraa kihertämään sekä pöristelemään kuplia suullaan
• syönyt nyrkkejään syvällä antaumuksella. Omat kätöset ovat parasta mitä neitisemme tietää. <3
• kierähtänyt pariin otteeseen selältä vatsalleen
• löytänyt omat varpaansa
• tissiruokaillut useamman kerran autossa sekä pariin otteeseen enemmän tai vähemmän julkisesti
• ollut juhlavieraana niin häissä kuin ristiäisissäkin
• oppinut ilmoittamaan epämukavuudesta tai palvelun toimimattomuudesta erittäin narisevalla äänellä
• kakannut noin kolmetkymmenetviidet selkäkakat
• nukkunut hienoja yöunia, välillä jopa 10 h putkeen
• tavannut tulevia pieniä leikkikavereitaan
• valloittanut äidin ja iskän sydämet <3

Seuraavaksi tiedossa onkin vauvauintia (eka kerta jo takana), ensimmäisiä kiinteiden ruokien maisteluja, lisää selkäkakkoja, kyläilyjä, kierähdyksiä ja hymyjä.

Elämä on ihanaa <3

Löysinpä blogiarkistosta tällaiset herkkujälkkärit, jotka valmistuivat eräänä kauniina kesäkuun päivänä. Päivänä, jolloin kaksi ystävystä nautti juuri alkaneen äitiysloman ihanuudesta, kesän lämmöstä ja yhdessäolosta. Päivänä, jolloin katsottiin vauvaleffaa, pötkötettiin auringossa, tehtiin kävelylenkkejä merimaisemissa, vähän joogattiin, paljon juteltiin ja syötiin herkkuja hymyssä suin. Päivänä, jolloin tulevat pikkuprinsessat olivat vielä syvällä masun uumenissa, mutta vahvasti mielessä ja sydämessä.

Herkkujälkkäreihin tuli

1 sokerikakkupohja (ohje vaikkapa täältä)
1 prk lime-valkosuklaarahkaa
2 dl kermaa vaahdotettuna
vaniljasokeria maun mukaan
tuoreita mansikoita
suklaarouhetta

Ensin leivottiin sokerikakkupohja, joka sitten paloiteltiin laseihin ja yhdistettiin sikinsokin vaniljasokerilla maustetun rahka-kermaseoksen ja mansikoiden kera. Päälle iso kasa rouhittua suklaata (taisi olla Fazerin mustikkasuklaata, jos oikein muistan).

Sinä kesäkuun päivänä näytettiin vielä tältä...

Rakkaan babymme ristiäisiä vietettiin viime lauantaina. Saimme pitää kastetilaisuuden pikkukokin isovanhempien luona, sillä toivoimme kotiristiäisiä mutta oma kotimme oli juhlaan auttamattomasti liian pieni. Juhlapäivä sujui kaikin puolin hienosti: Kirppu nukkui koko toimituksen ajan ja tämän jälkeen ihmetteli suurilla silmillään ihmispaljoutta ja kulki sylistä syliin. <3

Olin suunnitellut juhlapäivän tarjoiluiksi sekä vanhoja suosikkeja että uusia tuttavuuksia. Menu oli seuraavanlainen:


Ruoat ja leivonnaiset tehtiin pääasiassa itse, vain kastekakun tilasimme valmiina (en uskaltanut alkaa hääräämään sokerimassakuorrutteen ja -koristeiden kanssa, jännitystä oli muutenkin ihan tarpeeksi). Erityisen tyytyväinen olin marjatriflestä sekä kinkkuvoileipäkakusta, jotka maistuivat aivan loistavilta. Myös kuppikakut onnistuivat hyvin. Laitan ainakin näiden reseptit teille jakoon tulevissa postauksissa.

Päivästä jäi hyvä ja lämmin mieli eikä liikutukseltakaan toki vältytty. Tästä alkaa meidän pienokaisen elämänpituinen matka. Matkan aikana pidän kädestä kiinni, kuuntelen, opastan ja hoivaan. Ja sitten jonain päivänä opettelen irrottamaan otetta.

Onneksi siihen on vielä pitkä aika.

Lämpimät ja maitopukluiset terveiset babylandiasta! Meidän pikku-neiti täyttää pian kaksi kuukautta ja nyt tuntuu, että mama alkaa pikkuhiljaa olla valmis tarttumaan taas kauhaan ja näppäimistöön ja aloittamaan jälleen bloggaamisen. Pienin askelin ja rauhallisella postaustahdilla, mutta kuitenkin. :)

Nämä kaksi kuukautta ovat olleet maailmaa mullistavia. Pieni ihmeemme on pistänyt koko elämän, kodin ja arvomaailman ihan uuteen järjestykseen. Päivät ovat kuluneet pikku-kirppua ihastellessa ja imettäessä. Olemme tulleet tutuiksi niin yöheräämisten, kuuden tunnin imetysmaratonien, selkäkakkojen, kitisevien vatsanväänteiden kuin kaikkialle leviävien maitopukluläikkien kanssa. Ennätyshellekesä 2014 on ollut vastasyntyneen kanssa hikistä hommaa.


Olemme myös ymmärtäneet, ettei maailmassa ole mitään niin kaunista ja ihmeellistä kuin oma lapsi. Sylimyttyä halaillessa ja tuoksutellessa kaikki muu katoaa eikä mikään ole niin tärkeää kuin tuo nyytti. Ihana, rakas typymme <3

Hella & houkutus ei muutu vauvablogiksi, mutta varoitan etten Kirppua pysty ihan kokonaan blogin ulkopuolelle jättämään. Kirpuksi häntä kutsuimme odotusaikana, joten sillä nimellä jatketaan blogissakin. Tai sitten kutsun häntä pikkukokiksi. :) Kasvot paljastavat kuvat jäävät blogissa näihin pariin ensi viikkojen kuvaan.


Nyt keräilen reseptejä, välineitä ja inspiraatiota taas kokoon ja siirryn kohta keittiön puolelle. Kokkailu jatkukoon.

Ihanaa olla taas täällä!