Theme Layout

[rightsidebar]

Boxed or Wide or Framed

[Wide]

Theme Translation

Display Featured Slider

Featured Slider Styles

Display Grid Slider

Grid Slider Styles

Display Trending Posts

No

Display Author Bio

No

Display Instagram Footer

Kolin ruska


...oli vasta alkamassa, mutta kansallispuiston maisemat häikäisivät meidät silti täysin. Pidennetyn viikonlopun ruskaretki oli ihana irtiotto arkikiireistä.

Kuvia kertyi parin päivän vaelluksilta niin paljon, että jaan ne kahteen eri postaukseen. Ettei tule ähky.


Kiersimme ensimmäisenä päivänä noin kahdeksan kilometrin lenkin Mäkrävaaran sekä Pieni-, Paha- ja Ukko-Kolin huipuilla. Hurjia nousuja ja laskuja sisältänyt vaellus vei kolme ja puoli tuntia aikaa, johon mukaan mahtui pieni lounastauko. Savujuusto-porokeittoa ja ruisleipää sekä uskomatonta hiljaisuutta kaunissa vaaramaisemissa. Upeaa. Vaikka Ukko-Koli on Kolin huipuista ehkä se tunnetuin, pidimme itse Paha-Kolin maisemia kauneimpina. Kaiken kaikkiaan koko kierros oli todella hieno kokemus ja sai taas arvostamaan entistä enemmän tätä Suomen ainutlaatuisen arvokasta luontoa. Hiljentyminen teki hyvää.

 Mäkrävaaralla
 Paha-Kolin maisemia

Palataan kakkospäivän kuviin ja tunnelmiin sekä mökkeilyyn vielä tuonnempana! :)

QuickEdit
Mona
8 Comments
Share :

8 kommenttia:

  1. Upeita fotoja! Enpä ole Kolilla ollutkaan kesällä sitten turvaistuinaikojen... talvella vuosituhannen alussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos luimupupu! Tämä oli ihan eka kerta meille ja ihastuttiin kovasti! Mieli tekisi mennä uudestaan niin kesällä kuin talvellakin. Ehkä ensi kerralla kuitenkin johonkin uusiin vaellusmaisemiin :)

      Poista
  2. Ei vitsi mitä maisemia!!! :) Tuo Koli on minulle ihan vieras paikka ja pitikin mennä heti katsomaan että mistä sellainen oikein löytyy. Ihan mielettömän hienot maisemat, eikä tarvitse ihan sentään Lappiin saakka lähteä.
    Meillä ollaan hurahdettu tuohon Lapin matkailuun, ja yleensä ollaan käyty syksyisin patikoimassa, mutta tänä kesänä mentiin isännän kalastusharrastuksen perässä jo heinäkuussa Nuorgamiin. Siellä oli onneksi melko viileää silloinkin, eli päästiin koiran kanssa patikoimaan, mutta tuo ruska jää nyt tältä vuodelta näkemättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanne! Kolin maisemista olin kuullut paljon kehuja, joten se oli meille vähän iisimpi vaihtoehto kuin Lappi. Rukan Karhunkierros olisi tosin haaveina vielä joskus... Satuttiin Kolilla ollessamme muuten katsomaan tv:stä sarjaa Peltsin Lappi, ja todettiin että niihin maisemiin pitäisi kyllä joskus päästä :)
      Nuorgam kuulostaa upealta ja jännittävältä! Koirille tuo viileämpi keli on ehdoton patikoidessa, meidän hauva oli aivan ekstaasissa pitkistä lenkeistä luonnon helmassa. :D

      Poista
    2. Mekin katsottiin tuo Peltsin Lappi ja tuttuja maisemia näkyi. Ollaan yhtenä vuonna oli patikkareissulla Savukoskella, Nuorttijoella.
      Mekin pohdimme ennen Lappiin lähtöä että miten kohta 9-vuotta täyttävä, nivelrikkoinen koiruutemme jaksaa patikoida, mutta kyllä se Lapin ilmasto vaan on sellainen, että ei ollut vaivoista tietoakaan koko reissun aikana. Ensi kesänä olisi tarkoitus lähteä Karigasniemi-Nuorgam akselille kahdeksi viikoksi, ja toivotaan että vanhaherra on silloin vielä keskuudessamme ja pääsee mukaan Lapin reissulle!!! <3

      Poista
    3. Siitä nauttii itsekin enemmän, kun näkee miten iloinen tuo karvakaveri on kaikista luonnon ihmeistä ja hajuista! Toivottavasti saatte patikointiseuraa myös ensi kesälle <3

      Poista
  3. Heippa,

    Terkut Rodokselta...hieman erilaiset maisemat siellä :) Tuli kyllä ikävä pohjoiseen...oltiin silloin vuosi sitten Ylläksellä. Ihania kuvia sieltä. Teillä oli varmasti mahtava reissu. Mahtavaa nähdä myös Selma nauttimassa teidän kanssa. Nähdään perjantaina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ehkä muutama palmu ja hiekkaranta enemmän siellä kuin näissä maisemissa :D Kiva kuulla teidänkin matkakuulumiset! Oli tosi kiva viikonloppu ja Selma nautti täysin rinnoin!

      Poista

Follow @hellajahoukutus