tiistai 13. marraskuuta 2012

Parhaista parhain porkkanakeitto



Ihana arki-ilta kotona. Pitkästä aikaa.

Kaiken maailman harrastukset ja menot täyttävät iltoja niin, että kotoilua alkaa oikein kaipaamaan. Sitä, että pääsee töistä kotiin (juuri ja juuri) ennen hämärän laskeutumista. Saa vetää kotihousut ja villasukat jalkaan ja touhuilla kaikkea pientä, mitä nyt kotona on aina touhuttavaa. Kuten hakea toppatakit varastosta ja ottaa paksummat villahuivit ja tumput esiin. Vaihtaa keittiön pöytäliina. Sytytellä kynttilöitä ja valoja.

Ja tehdä hyvää ruokaa.

Tätä porkkanakeittoa teidän on ihan pakko kokeilla! Siis aivan mielettömän hyvää!! Samettisen pehmeää ja runsasta, joka kirjaimellisesti sulaa suuhun. Sopisi hyvin myös alkukeitoksi tai lounasruoaksi.

Ainoa vinkkini on: Tee tupla-annos! Alkuperäisen ohjeen mukaan tästä pitäisi riittää neljälle, mutta meidän kahden hengen talous olisi vetänyt yhdeltä istumaltakin enemmän. Eipä jäänyt siis huomiselle...

Paras porkkanakeitto


500 g porkkanoita
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
5 dl kasvislientä
1 dl ruokakermaa
100 g fetaa
timjamia
mustapippuria
suolaa

kourallinen tuoreita yrttejä

Kuori ja paloittele pestyt porkkanat sekä sipuli ja valkosipulinkynsi. Kuumenna liemi ja lisää kasvikset. Keitä 20-30 minuuttia, kunnes kasvikset ovat kypsiä.

Lisää kerma ja suurin osa fetasta sekä mausteet. Timjamin voit käyttää joko tuoreena tai kuivattuna, kumpaa vain on saatavilla. Soseuta keitto tasaiseksi sauvasekoittimella. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita. Hienonna halutessasi vielä tuoreita yrttejä keiton joukkoon, kuten lehtipersiljaa tai basilikaa. Sirottele loppu feta murennettuna keiton pinnalle.

Nauti tuoreen leivän kera.


10 kommenttia:

  1. Saisikohan ton miehen tykkäämään porkkanasta tällä keitolla? :)

    Itsekin olen vasta tänä vuonna tykästynyt lämpimiin porkkanaruokiin, ennen napostelin niitä vain raakana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä! Toi feta teki ihmeitä keitolle! Antti ainakin tykkäsi kovasti. Mä olen kyllä kova porkkanafani kaikissa muodoissaan: kakkuna, sämpylöinä, lämpimänä lisukkeena, keitoissa, raakana...

      Poista
  2. Ihanan pehmeän makuista! Tarjoilin tämän Gogreenin salaattisekoituksella (erilaisia pähkinöitä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, pähkinät ja siemenet sopivat varmasti mielettämän hyvin tuohon päälle! Kiva, että keitto maistui!

      Poista
  3. Tosi hyvää tuli, vaikka ihan 4 % ruokakermalla tein! Kiitos reseptistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että maistui! Eihän se välttämättä mitään kovin rasvaista kermaa kaipaa, pääasia että tulee vähän täyteläisyyttä koostumukseen. Usein meilläkin on noita vähärasvaisia versioita käytössä ja hyvin näyttävät ruoanlaitossa toimivan :)

      Poista
  4. Hei, tytär vaati porkkanakeittoa ja valitsin tämän reseptin koska en ole ennen tehnyt. Kyllä tuli hyvää!! Poikani sanoi ettei tykkää porkkanakeitosta mutta tätä veti huolella ja ihmetteli kun ei maistu lainkaan sukkahielle kuten porkkanakeitot yleensä hänen mielestään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, ihana kuulla! Sukkahiki-porkkanakeitto ei varmasti maistu hyvältä, joten kiva että löytyi keitto joka tyrmäsi tämän mielikuvan :)

      Poista
  5. Kiitos hyvästä reseptistä! Feta jäi pois ja söin sen sijaan raejuuston kanssa, mutta keitosta tuli siltikin todella hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppa hyvä, kiva että maistui! Raejuusto sopii varmasti vallan mainiosti, voisin itsekin kokeilla.

      Poista