Kuten olet saattanut huomata, jos blogiani yhtään säännöllisemmin seuraat, postaustahti on tätä nykyään vähintäänkin rauhallinen. Olen tästä saattanut mainita jo aiemminkin, mutta kirjoitetaan se nyt tässä vielä kerran ylös, jos ei muuta niin itseänikin selkeyttämään. Että blogi elää ja jatkaa kyllä kulkuaan, mutta tässä elämäntilanteessa hyvin epäsäännöllisellä ja täysin fiilispohjaisella tahdilla. Päivätyö lohkaisee ison osan ajasta ja energiasta, ja loput haluan pyhittää pääsääntöisesti perheelle sekä omalle hyvinvoinnille. Onneksi omaa hyvinvointia edistää myös leipominen ja keittiössä touhuilu, eikä se aina ole pois perheajastakaan, kun paljon yhdessä pikkukokin kanssa leivomme, mutta silti. Uusien reseptien etsimiselle ja kehittämiselle, kauniiden ruokakuvausasetelmien järjestelemiselle tai sille varsinaiselle kirjoitustyölle ei tunnu löytyvän aikaa eikä rehellisesti sanoen aina haluakaan. Näin ollen blogi päivittyy siis vain silloin, kun inspiraatio on kerrankin iskenyt. Mutta kyllä se edelleen silloin tällöin iskee ja siksi blogin tie ei suinkaan ole tullut vielä päätökseen. Ken tietää, jos taas jokin kaunis päivä haluan tehdä tätä aktiivisesti ja tavoitteellisemmin...
Näillä saatesanoilla kuitenkin takaisin ruoan pariin! Sen verran alustus pitää kyllä paikkansa tämän ohjeen myötä, että kakun varsinainen leipominen on tehty ja valokuvat otettu vuosi sitten Runeberginpäivän aikaan. Postaus on jäänyt blogin arkistoihin, koska eihän Runebergin leivonnaista nyt voi enää varsinaisen merkkipäivän jälkeen julkaista. Joten tsadaa, vuoden odottelun jälkeen saan sen vihdoin tänne naputeltua! Erilaisia Runebergin kakkuja on netti pullollaan, täällä blogissakin olen julkaissut yhden tätä ennen (Runebergin sydäntorttu). Tämä kakku on ihanan helppo ja vaivaton tehdä, ja sisällä oleva vadelmasydän yllättää syöjän iloisesti. Ohje on alunperin Pullahiireltä.
Runebergin kahvikakku
2 kananmunaa
2,5 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
4 dl korppujauhoja
2 tl leivinjauhetta
100 g mantelirouhetta
200 g voita
2 dl kuohukermaa
vadelmahilloa
päälle
tomusokeria
vettä
Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään toisessa kulhossa. Sulata voi. Lisää muna-sokerivaahdon joukkoon vuorotellen kuivia aineita ja kermaa. Sekoita tasaiseksi. Lisää lopuksi hieman jäähtynyt voi.
Nostele noin puolet taikinasta voideltuun kahvikakkuvuokaan. Tee lusikalla syvennys taikinaan ja lisää reilusti vadelmahilloa syvennykseen. Kaada loppu taikina kevyesti hillon päälle. Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia.
Kumoa hieman jäähtynyt kakku astialle. Sekoita pieni tilkka vettä ja tomusokeria astiassa. Lisää tomusokeria seokseen, kunnes se on sopivan paksua pursotettavaksi. Täytä pieni pakastepussi seoksella ja leikkaa sopivan kokoinen reikä pussin nurkkaan. Pursota kuorrute kakun päälle.
"Thanks for sharing. I found a lot of interesting information here. A really good post, very thankful and hopeful that you will write many more posts like this one. ecelebrithytrend privies all kind of famous celebrity , height,weight, net worth
VastaaPoistaage, biography, and all interesting facts."
I really appreciate your efforts for writing this blog. Thanks for sharing. Home Cleaning Services in Delhi
VastaaPoista