Olen niin mahdottoman iloinen tästä annoksesta, ettette uskokaan! Sitä aina toivoo löytävänsä jonkun uuden helpon arkiruoan, joka vakiintuisi omiin ruokarutiineihin makaronilaatikon ja lihapullien rinnalle. Mutta niin harvoin sellaista oikeasti löytyy. Tämä halloumi-hernepestopasta oli kuitenkin sen sorttinen helmi niin maun kuin helppouden osalta, että uskon tämän ihan oikeasti jäävän meillä vakkarilistalle. Erityisen iloinen olen siitä, että tämä on kaiken kukkuraksi kasvisruoka. Pikkukokki toki nyrpisti hieman nenäänstä, mutta söi kuin söikin ainakin jonkinmoisen annoksen ("tämä ei ole äiti hyvää eikä pahaa", hän kommentoi).
Reseptin idea muuten lähti työpaikkaruokalastamme, jossa aina muutaman viikon välein on tarjolla halloumi-hernepestopastaa. Valitsen aina tällöin kasvisruokalinjaston, sillä tämä pasta on kertakaikkiaan maukasta. Pienen googlailun jälkeen kokeilin tätä myös kotikeittiössä ja tässä tulos. Lämmin suositus!
Halloumi-hernepestopasta
4 annosta
Hernepesto
100 g (pakaste)herneitä
kourallinen basilikanlehtiä
1 dl cashew-pähkinöitä
1 dl raastettua parmesaanijuustoa
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl sitruunanmehua
mustapippuria
1 valkosipulinkynsi
tilkka vettä
Muuta
300 g täysjyväpastaa
100 g (pakaste)herneitä
1/2 dl raastettua parmesaanijuustoa
1/2 dl cashew-pähkinöitä
1 pkt halloumijuustoa
Valmista ensin hernepesto. Sulata herneet. Soseuta kaikki hernepeston ainekset tehosekoittimessa / monitoimikoneessa tasaiseksi tahnaksi. Lisää aluksi vain pieni tilkka vettä ja lisäile sitä tarpeen mukaan lisää, jotta koostumuksesta ei tule liian kokkareista.
Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan suolalla maustetussa vedessä. Kuutioi halloumijuusto pieniksi paloiksi. Lisää keittämisen loppuvaiheessa pastan joukkoon herneet ja kiehauta. Valuta pastat ja herneet hyvin.
Sekoita höyryävän pastan joukkoon pesto sekä halloumit. Ripottele pasta-annosten pinnalle vielä parmesaania, kevyesti rouhittuja pähkinöitä ja basilikanlehtiä
Pitääkin laittaa tämä ohje korvan taa. Olen yrittänyt vähintään sen yhden kasvisruokapäivän pitää viikossa, mielellään vähän useammankin.
VastaaPoistaJa halloumijuusto on niiiiiin hyvää <3
No ihan sama juttu! Ja onneksi tuntuukin että kasvisruokaa on ihan kivasti saanut ruokavalioon lisättyä, eikä ole edes kovin vaikeaa. Tämä makukombo oli kyllä tosi bueno!! <3
PoistaOi nam! Hernepesto lähteekin testiin. :) Sopii varmasti pastan, ja muidenkin ruokien lisukkeeksi.
VastaaPoistaTotta, varmasti sopii monen muunkin aterian lisukkeeksi tai vaikka leivänkin päälle!
Poista