Okei. Välillä taas vähän babyjuttuja. Pakko kirjoittaa näitä, kun kokkaamaan en ole ehtinyt. Kaupassa käymme nykyään melko lailla vakiolistalla: leipä, maito, juusto, leikkele, karjalanpiirakoita, rahkaa, kasviksia. Joku nopea lounashässäkkä minulle ja pikkukokin ruokatarvikkeet. Siinäpä se. Pitäisi koittaa vähän aktivoitua noiden iltaruokien suhteen, alkaa variaatiot lämpimistä ja kylmistä voileivistä tulla jo korvista ulos...
Eipä sillä, kyllä meidän vauva antaa nykyään jo touhuta keittiössä (taitaa siis kokkaamattomuudessa olla kyse vaan laiskuudesta, ei niinkään ajasta). Neiti istuu ylpeänä Tripp Trapp -tuolissaan ja viskoo tavaroita pöydältä lattialle samalla kun katselee muun perheen touhuja. Selma-hauvakin on oppinut, että syöttötuolin juurella on tuottoisin paikka metsästää ruokaa. Ainakin maissinaksuja pikku-tirppamme on jo syöttänyt tyytyväisenä suoraan koiralle suuhun. Ylettyy juuri sopivasti pöydän äärestä koiran kuonolle.
Kiinteitä ruokia syömme neljä kertaa päivässä ja viides on juurikin tuloillaan. Ruoka maistuu seitsemänkuiselle tyllerölle vaihtelevasti, välillä erinomaisesti ja välillä taas ei. Ja silloin kun ei, niin kyllä saa olla jos jonkinmoista lelua ja laulua syöttöhetkessä mukana, jotta suu aukeaa. Pääasiallisesti pikkukokki on kuitenkin ollut kaikkiruokainen maistelija, jolle yökkäyksiä ovat aiheuttaneet ainoastaan banaani ja kiivi. Maito maistuu edelleen, mutta äidin iloksi tissillä viihdytään yhä harvemmin ja lyhyemmän aikaa. Toisaalta huomaan tuntevani hieman haikeuttakin imetyshetkien vähentyessä. Enpä olisi alkuaikojen imetysmaratonien aikaan uskonut mutta näin vaan on. Apua, miten aika kuluu nopeaan, kohta se jo juo kokista ja käy sylissä vaan kääntymässä!
Yöllä neiti tankkailee oikeastaan enää vain kerran, joskus kaksi, mikä on erittäin jees. Läpiyön unia odotan hartaasti, sillä tuntuu etten ole nukkunut kokonaisia öitä sitten kirpun syntymän. Toisaalta yösyöttöjen lopettamisella ei ole mikään kiire, katsotaan nyt ensin että saadaan nuo viisi päiväateriointia sujumaan mallikkaasti. Ehkä ne yöheräämiset siitä poistuvat ihan itsekseenkin (terv. toiveikas äiti-ihminen)...
Joulun ja vuodenvaihteen pitkien pyhien jälkeen vauva-arki on alkanut taas rullata tuttuun tapaan ja kalenteri täyttyy mammatreffeistä, muskarista, vauvauinnista ja kyläilyistä. Välillä pidetään kotipäiviä, jolloin vauva nukkuu pitkiä unia parvekkeella ja äiti pesee pyykkiä ja röhnöttää sohvalla. Leikitään lattialla, opetellaan istumista, luetaan loruja, kikatetaan sänkyä pedattaessa ja odotetaan iskää saapuvaksi töistä. Käydään kaupassa ja tehdään ruokaa. Perusarkea siis, mutta ei kuitenkaan. Jokaisessa arkipäivässä kun on nykyään pala aurinkoa.
Meidän oma neiti Aurinkoinen <3
Tässäpä siis meidän kuulumisia lyhykäisyydessään. Huomiselle on suunnitteilla erittäin hyvältä kuulostavan arkiruokareseptin testaaminen ja viikonlopulle jotain leipomuksia. Hurraa, takaisin keittiöön! Kokkaan toisella kädellä ja toisella nostelen niitä viskeltyjä tavaroita lattialta takaisin neidin kätten ulottuville. Äiti pystyy niin moneen.
Eipä sillä, kyllä meidän vauva antaa nykyään jo touhuta keittiössä (taitaa siis kokkaamattomuudessa olla kyse vaan laiskuudesta, ei niinkään ajasta). Neiti istuu ylpeänä Tripp Trapp -tuolissaan ja viskoo tavaroita pöydältä lattialle samalla kun katselee muun perheen touhuja. Selma-hauvakin on oppinut, että syöttötuolin juurella on tuottoisin paikka metsästää ruokaa. Ainakin maissinaksuja pikku-tirppamme on jo syöttänyt tyytyväisenä suoraan koiralle suuhun. Ylettyy juuri sopivasti pöydän äärestä koiran kuonolle.
Kiinteitä ruokia syömme neljä kertaa päivässä ja viides on juurikin tuloillaan. Ruoka maistuu seitsemänkuiselle tyllerölle vaihtelevasti, välillä erinomaisesti ja välillä taas ei. Ja silloin kun ei, niin kyllä saa olla jos jonkinmoista lelua ja laulua syöttöhetkessä mukana, jotta suu aukeaa. Pääasiallisesti pikkukokki on kuitenkin ollut kaikkiruokainen maistelija, jolle yökkäyksiä ovat aiheuttaneet ainoastaan banaani ja kiivi. Maito maistuu edelleen, mutta äidin iloksi tissillä viihdytään yhä harvemmin ja lyhyemmän aikaa. Toisaalta huomaan tuntevani hieman haikeuttakin imetyshetkien vähentyessä. Enpä olisi alkuaikojen imetysmaratonien aikaan uskonut mutta näin vaan on. Apua, miten aika kuluu nopeaan, kohta se jo juo kokista ja käy sylissä vaan kääntymässä!
Yöllä neiti tankkailee oikeastaan enää vain kerran, joskus kaksi, mikä on erittäin jees. Läpiyön unia odotan hartaasti, sillä tuntuu etten ole nukkunut kokonaisia öitä sitten kirpun syntymän. Toisaalta yösyöttöjen lopettamisella ei ole mikään kiire, katsotaan nyt ensin että saadaan nuo viisi päiväateriointia sujumaan mallikkaasti. Ehkä ne yöheräämiset siitä poistuvat ihan itsekseenkin (terv. toiveikas äiti-ihminen)...
Myös mummolan syöttötuoli on sekä vauvan että hauvan mieleen
Joulun ja vuodenvaihteen pitkien pyhien jälkeen vauva-arki on alkanut taas rullata tuttuun tapaan ja kalenteri täyttyy mammatreffeistä, muskarista, vauvauinnista ja kyläilyistä. Välillä pidetään kotipäiviä, jolloin vauva nukkuu pitkiä unia parvekkeella ja äiti pesee pyykkiä ja röhnöttää sohvalla. Leikitään lattialla, opetellaan istumista, luetaan loruja, kikatetaan sänkyä pedattaessa ja odotetaan iskää saapuvaksi töistä. Käydään kaupassa ja tehdään ruokaa. Perusarkea siis, mutta ei kuitenkaan. Jokaisessa arkipäivässä kun on nykyään pala aurinkoa.
Meidän oma neiti Aurinkoinen <3
Tässäpä siis meidän kuulumisia lyhykäisyydessään. Huomiselle on suunnitteilla erittäin hyvältä kuulostavan arkiruokareseptin testaaminen ja viikonlopulle jotain leipomuksia. Hurraa, takaisin keittiöön! Kokkaan toisella kädellä ja toisella nostelen niitä viskeltyjä tavaroita lattialta takaisin neidin kätten ulottuville. Äiti pystyy niin moneen.
