maanantai 29. kesäkuuta 2015

Mansikka-briesalaatti


Pikkukokki juhli 1-vuotissynttäreitään viime sunnuntaina. Kuten aina juhlatarjoiluja miettiessäni, keksin helposti tuhat ja yksi erilaista makeaa herkkua, mutta pää lyö ihan tyhjää suolaisien tarjottavien kohdalla. Kun olin pyöritellyt paperilla muutamaa suolaista piirakkaa ja salaattia, joita on tarjottu jo vaikka kuinka monissa viime vuosien sukujuhlissamme, tuskastuin ja päätin kysyä neuvoa viisaammilta. Ihanilta ja idearikkailta Blogiringin bloggaajilta. Sain vaikka mitä kivoja vinkkejä, joista meidän juhlapöytään päätyi mm. La Petite Princesse -blogin ehdottama mansikka-briesalaatti. Ohje on peräisin Soppa365-sivulta.

Salaatti oli juuri sopiva kesäisiin juhliin ihanine väreineen ja raikkaine makuineen. Parsa, brie-juusto ja mansikat sointuivat hyvin keskenään, ja pientä terävyyttä salaattiin toivat pistaasipähkinät sekä balsamicosiirappi.

Pikkukokki tosin söi kaikki oman lautaseni mansikat. Kesän lapsi.


Mansikka-briesalaatti


2 pss salaattisekoitusta tai kahta erilaista salaattia
250 g vihreää parsaa
200 g brie-juustoa
200 g mansikoita
50 g pistaasipähkinöitä
oliiviöljyä
balsamicosiirappia

Kuori parsat nupun alapuolelta. Mikäli käytät ohuita, tuoreita parsoja, kuorimisen voi jättää väliin. Poista puumainen kantaosa. Keitä parsoja suolalla maustetussa vedessä noin 3 minuuttia. Valuta ja jäähdytä parsat jääkylmässä vedessä, jotta ne pysyvät kauniin vihreinä eivätkä löysisty. Kuivaa ja leikkaa parsat parin sentin paloiksi.

Kuutioi brie-juusto. Kuori pistaasipähkinät ja lohko mansikat.

Kokoa salaatti asettelemalla lautaselle salaattisekoitusta, parsoja, mansikoita ja brie-juustoa. Viimeistele pistaasipähkinöillä sekä oliiviöljyllä ja balsamicosiirapilla.

torstai 25. kesäkuuta 2015

Paluu blogitauolta kera kesän parhaimman mustikkamurumuffinsin

Hei, kukkuu ja anteeksi!

Keväälle povailemani rauhallinen bloggaustahti vaihtuikin täydelliseksi blogihiljaisuudeksi, joka kesti jopa kuukauden. Voi apua, ei ollut tarkoitus pitää näin pitkää taukoa ja vielä ihan näin varoittamatta! Mutta muuttohulinoiden keskellä keittiössä ei ole tullut häärättyä ja nettikin saatiin uudessa kodissa toimimaan vasta edellisviikolla. Lisäksi tällaisen tauon jälkeen oli yllättävän vaikeaa tarttua uudestaan koneeseen ja alkaa kirjoittaa. Hassua, miksiköhän? Olin kuvitellut starttaavani blogihiljaisuuden jälkeen uuden kodin esittelyllä. Keittiökuvilla, pikkukokin huoneella ja terassitunnelmilla. Mutta koti on edelleen keskeneräinen, mikä ei tietysti reilu kolme viikkoa muuton jälkeen ole mikään ihmeellinen asia. Puuttuu huonekaluja, verhoja, lamppuja, mattoja. Makuuhuoneemme näyttää räjähtäneeltä leirimajoitukselta. Uusi keittiönpöytä on vielä matkalla ja vierashuone... no se on pelkkä varasto. Eipä tule siis vielä esiteltäviä kotikuvia tänne blogiin. Kaiken kukkuraksi pikkukokin 1v juhlia juhlitaan nyt sunnuntaina. Suunnitelmani on tilata aurinko melko valmiille terassillemme ja kattaa juhlapöytä niin herkulliseksi etteivät kodin pikku puutteet haittaa juhlakansaa.

Tuskinpa haittaavat, kun juhlittavana on oma pikku-päivänsäteemme! :) (Joka on siis jo vuoden vanha, ihan käsittämätöntä! Minne tämä vuosi oikein meni?)

No niin, blogihiljaisuuden jälkeen aloitetaan siis herkullisen kesäisillä mustikkamurumuffinseilla. Nämä eivät ole minun käsialaani, vaan siskoni. Systeri oli tehnyt taikinasta vain muutaman superison muffinsin, joista tuli ihan mieleen joku upea kahvila ja sen runsaat leivonnaiset. Aivan taivaallisen hyviä!! Murotaikina toi muffinseihin ihanaa makua ja lisää purtavaa. Taikinasta voi tehdä myös useamman pienemmän muffinsin, jolloin paistoaikaa kannattaa seurata ja mahdollisesti hieman lyhentää.


Kesän paras mustikkamurumuffinsi


100 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
1 prk Valio lime-valkosuklaa rahkaa
1/2 tl vanilja-aromia
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1/2 dl maitoa
1,5 dl mustikoita

n. 1/2 pkt valmista murotaikinaa

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Vatkaa joukkoon muna. Lisää rahka, vanilja-aromi, vehnäjauhot, joiden joukkoon on sekoitettu leivinjauhe, sekä maito. Sekoita. Nostele mustikat varovasti taikinaan sekoittamatta liikaa.

Jaa noin 2/3 taikinasta muffinsivuokiin. Ripotte väliin hieman murotaikinaa. Laita loput muffinsitaikinasta murotaikinan päälle ja ripottele lopuksi pinnalle vielä hieman murotaikinaa. Paista 200 asteessa uunin keskiosassa noin 15-20 minuuttia, riippuen muffinsien koosta.